Valmentajat ja hallinto
Aatu Korhonen
@beardgubbe
LLC:n perustajajäsenenä, valmentajana ja puheenjohtajana toimii Aatu Korhonen. Aatun intohimona on painonnoston valmentaminen, jota hän onkin tehnyt noin 6 vuotta. Urheilu-, valmennus- ja nostotausta kumpuaa on CrossFitin puolelta ja nyt Aatu päättänyt siirtyä puhtaasti painonnoston pariin, tavoitteenaan jakaa osaamistaan sekä kokemustaan sen parissa.
Painonnoston valmennusoppia Aatu on täydentänyt vuonna 2022 vuoden valmentajaksi valitulta Laura Niemelältä.
Aatu tarjoaa mielellään painonnoston tekniikka- sekä fysiikkavalmennusta kaikille painonnostosta innostuneille.
Samuli Määttänen
@_samulim
Toisena LLC:n perustajajäsenenä ja koutsina toimii Samuli tai tuttavammin ihan vain Samppa. Samppa eksyi aikoinaan CrossFit-salille ollessaan kesätauolla potkunyrkkeilystä saatesanoilla: ”voin tulla treenaamaan sinne, mutta tota painonnosto juttua en kyllä ala ollenkaan”. Hyvin pian Samppa kuitenkin innostui nimenomaan painonnostosta, sillä siinä hänen mielestään yhdistyy hienolla tavalla tekniikka, räjähtävyys sekä voima.
Sampalta löytyy CV:stä CrossFit-valmennuskokemuksen lisäksi myös painonnostoliiton valmentajakoulutus (PNOK1).
Tavataan, kun temmataan! 👋🏼
Jenna Tuomainen
@jennatuomainen
Hallinnon rattaiden takana häärii kolmas perustajajäsen, Jenna. Kaikenlaisesta voimailusta kiinnostunut Jenna itse kisailee voimanoston puolella, ja on Kuntokeitaalla jo melkoisen tuttu kasvo.
Jäsen- ja laskutusasioissa voit olla myös suoraan Jennaan yhteydessä. 📨
Linna Lifting Clubin toimii pääasiallisesti Hämeenlinnan Kuntokeitaan tiloissa osoitteessa
Puhelinkatu 12, 13130 Hämeenlinna.
Luo oma verkkosivustosi palvelussa Webador